Jump to content

Supply chain and logistics

Logistiikkatyöntekijä

Sandvik Mining and Construction Oy on johtava kaivosteollisuuden laitteiden ja työkalujen sekä huolto- ja teknisten palveluiden tuottaja. Sen tuotteita ovat mm. poralaitteet, mekaanisen louhinnan laitteet, murskaimet ja lastaus- ja kuljetuslaitteet. Olemme myös digitaalisten kaivosteknologioiden toimittaja, joka kehittää ratkaisuja niin maanalaiselle kuin maanpäälliselle kaivosteollisuudelle. Toimimme Suomessa usealla paikkakunnalla.

Tampereen Myllypurossa sijaitseva tehdas on globaali teknologia- ja valmistuskeskus kallioporille ja porauslaitteille. Haemme nyt vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen aktiivista ja ammattitaitoista logistiikkatyöntekijää.

Keskeiset tehtäväsi

Tehtävässä toimit osana kokoonpanotehtaan logistiikan tiimiä, jonka tehtäviin kuuluu ajoneuvojen kuormien purkaminen, materiaalien paikoittaminen varastoon sekä niiden toimittaminen kokoonpanosoluun. Myös tuotannosta palautuvien materiaalien käsittely on oleellinen osa tehtäviä. Tämän lisäksi tehtäviin kuuluvat erilaiset tuotantoa sekä muita sidosryhmiä avustavat siirrot tehdasalueella. Työtehtävissä operoidaan vastapainotrukeilla, sekä materiaalinsiirtovaunuilla.

Taustasi

Odotamme sinulta soveltuvaa koulutusta tai kokemusta, yhteistyökykyä, huolellisuutta, joustavuutta, trukinajotaitoa sekä hyvää tuntemusta tehdaslogistiikan prosesseista. Toivomme, että sinulla on tietotekniikan perustaidot, etkä pelkää opetella uusien ohjelmien ja sovellusten käyttöä. Työ edellyttää valmiutta työskennellä kahdessa vuorossa.

Tarjoamme sinulle mukavat työkaverit sekä siistin ja turvallisen työympäristön. Saat myös mahdollisuuden kehittää ammattitaitoasi sekä vaihtelevia, itsenäisiä ja mielenkiintoisia tehtäviä alan huipputuotteiden parissa. Saat hyvän perehdytyksen ja paljon tukea ammattitaitoiselta tiimiltä.

Lisätietoja/yhteydenotot

Lisätietoja tehtävästä kertoo sinulle mielellään lisää rekrytoiva esihenkilö Emil Kokki, Supervisor Logistics, p. 0444186083. Yhteydenotot maanantaista perjantaihin kello 8-15 välillä.

Rekrytointiprosessia koskevissa kysymyksissä voit ottaa yhteyttä Sandvikin HR Palveluihin

p. 0800 1 44444 (klo 9-11 tai 13-15).

Kiinnostuitko?

Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen osoitteessa home.sandvik/careers sunnuntaihin 1.2.2026 mennessä. Toimithan nopeasti, sillä haastattelemme jo hakuajalla. Hakiessasi tehtävää muistathan lisätä myös hakemuksesi kohdassa, jossa pyydetään lisäämään CV. Huomioithan, että emme vastaanota sähköpostilla lähetettyjä hakemuksia.

Työpaikan tunnus on R0087595.

Tietoa yrityksestämme

Sandvik on kansainvälinen korkean teknologian teollisuuskonserni, jonka pitkälle kehitetyt tuotteet ovat markkinajohtajia valikoiduilla erikoisaloilla. Näitä ovat metallintyöstössä käytettävät työkalut, kaivos- ja rakennusteollisuuden laitteet ja työkalut, ruostumattomat materiaalit, erikoismetalliseokset, metalliset ja keraamiset kestomateriaalit sekä prosessijärjestelmät. Vuonna 2024 konserni työllisti 41.000 henkilöä, ja sillä oli työntekijöitä ja toimintaa yli 150 maassa.

Tutustu lisää Sandvikiin ja sen työntekijöihin: stories hub, LinkedIn tai Facebook.

Apply Apply for this job