Historia

Yrityksen perusti vuonna 1862 Göran Fredrik Göransson, joka onnistui ensimmäisenä maailmassa käyttämään Bessemer-menetelmää teräksen tuotantoon teollisuudessa. Varhaisessa vaiheessa toiminta keskittyi korkeaan laatuun ja lisäarvon tuottamiseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen panostamiseen, läheiseen yhteydenpitoon asiakkaiden kanssa sekä vientiin. Tämä strategia on pysynyt samana näihin vuosiin saakka.
Jo 1860-luvulla valikoimaan kuului kallion poraukseen tarkoitettu porakalusto. Yritys listautui Tukholman pörssiin vuonna 1901. Ruostumattoman teräksen valmistus alkoi vuonna 1921 ja kovametallin vuonna 1942. Kovametallityökalujen Tuotanto alkoi 1950-luvulla Gimossa, Ruotsissa.
Vuonna 1972 yrityksen nimeksi vaihdettiin Sandvik AB ja vuonna 1984 toiminta järjestettiin uudelleen erillisiin liiketoiminta-alueisiin, ja emoyhtiö muodostettiin.
Yritys on jatkuvasti kehittänyt tarjontaansa ja luonut uusia tekniikoita. Orgaanisen kasvun lisäksi Sandvik on tehnyt useita yritysostoja vuosien varrella. Sandvikin yritysostot ovat listattuna Sijoittajat-sivulla (englanniksi)